Hyppää sisältöön

Kohti nuorten hyvinvointialueita

Historiallisen soteuudistuksen yhteydessä on tärkeää varmistaa, että myös nuoret pääsevät mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan uudelle hallinnon tasolle.

Nuorten mukaan ottaminen vahvistaa hyvinvointialueiden päätöksenteon edustavuutta, kiinnittää nuoria vahvemmin alueelleen ja varmistaa, että hyvinvointialueen palvelut ovat aidosti nuorille sopivia. Erilaisista taustoista tulevien nuorten osallisuuden ja yhdenvertaisen vaikuttamisen edistäminen myös tukee nuorten hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta.

Tämän työn tueksi on keväällä 2022 käynnistynyt Nuorten AkatemianSuomen Nuorisovaltuustojen Liiton ja Nuorten Suomen valtakunnallinen Kohti nuorten hyvinvointialueita -yhteishanke.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa tuetaan alueellisten nuorisovaltuustojen perustamista ja toimintaa, rakennetaan verkostoja osallisuuden parissa työskentelevien välille sekä tuetaan hyvinvointialueiden johtoa ja henkilöstöä nuorten osallisuuden vahvistamiseksi.

Lisäksi hankkeessa pilotoidaan erilaisia osallistumisen ja vaikuttamisen menetelmiä kuten Digiraateja ja Erätauko-keskusteluja yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Hankkeessa myös järjestetään erilaisia työpajoja ja tapahtumia, jotta hyvinvointialueiden nuoret, viranhaltijat ja päättäjät voivat kohdata ja käydä aitoa vuoropuhelua.

Hymyilevä Ella Rouhe

Lisätietoja:

Nuorten Akatemia
Ella Rouhe, projektipäällikkö
ella.rouhe@nuortenakatemia.fi
050 324 4699

Hymyilevä Milla Lamminsivu


Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto
Milla Lamminsivu, alueellisen osallisuuden asiantuntija
milla.lammisivu@nuva.fi
050 337 2345

Hymyilevä Laura Saartoala



Nuorten Suomi
Laura Saartoala, osallisuuden asiantuntija
laura.saartoala@nuortensuomi.fi
044 012 4609