Hyppää sisältöön

Tulevaisuus maalla: maaseudun nuoret kokonaisturvallisuutta rakentamassa

Nuorten Akatemian ja Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen yhteisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa tuotetaan tietoa maaseudulla kuntaliitosalueilla asuvien nuorten arjen turvallisuuden kokemuksista, elämänlaadusta ja tulevaisuusnäkymistä sekä näiden yhteydestä maaseudun toimintaympäristöihin.

Hankkeen tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, jotka vahvistavat nuorten hyvinvointia, turvallisuuden kokemusta ja halukkuutta rakentaa tulevaisuuttaan maaseudulla, sekä tuottaa tietoa maaseutualueiden pitovoiman ja väestöllisen kestävyyden tukemiseksi.

Hankkeessa kerätään aineistoa nuorten kuulemistilaisuuksissa, tuotetaan tutkimustuloksiin perustuvia politiikka- ja kehittämissuosituksia sekä vahvistetaan kuntien, maakuntien ja valtakunnan tason päättäjien valmiuksia huomioida nuorten ääni heitä koskevassa päätöksenteossa. Lisäksi hanke tuo maaseudulla asuvien nuorten näkemykset osaksi alueellista kehittämistä koulutusten ja monikanavaisen viestinnän avulla.

Hanke vahvistaa maaseutualueiden elinvoimaa, nuorten osallisuutta ja väestön toimintakykyä sekä tukee Suomen kokonaisturvallisuutta lisäämällä ymmärrystä nuorten hyvinvoinnin, alueellisen pitovoiman ja yhteiskunnallisen kriisinkestävyyden välisistä yhteyksistä.

Hanke alkaa elokuussa 2026 ja päättyy tammikuussa 2028. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikan neuvoston asettaman hankeryhmän esityksestä.

Hymyilevä Ella Kankaanranta


Lisätietoja:

Ella Kankaanranta, projektipäällikkö
ella.kankaanranta@nuortenakatemia.fi
050 324 4699