Hyppää sisältöön

Koulujen kännykkäkiellon lasten ja nuorten kuuleminen

Toteutamme syksyllä 2026 lasten ja nuorten kuulemisen osana koulujen mobiililaitekiellon vaikutusten arviointia.

Nuorten Akatemia toteuttaa elokuun ja lokakuun välillä 4.-9.-luokkalaisten kuulemisen koulujen kännykkäkieltoon liittyen opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta. Kuuleminen on osa OKM:n laajempaa koulujen mobiililaitekiellon vaikutusten arviointia.

Tavoitteena on ymmärtää, millaisia vaikutuksia koulujen kännykkäkiellolla on oppilaiden näkökulmasta ollut, miten he ovat päässeet vaikuttamaan kiellon käytännön toteutukseen ja miten kielto pitäisi heidän mielestään toteuttaa. Kuulemisessa halutaan tavoittaa lapsia ja nuoria eri luokka-asteilta, erilaisista taustoista ja eri kouluista, jotta voidaan ymmärtää esimerkiksi erilaisista kiellon käytännön toteutuksista juontuvia eroja oppilaiden kokemiin vaikutuksiin.

Käytännössä keräämme aineistoa lapsilta ja nuorilta koulussa järjestettävillä työpajoilla sekä sähköisellä kyselyllä ja digiraadilla elokuun ja lokakuun 2026 välisenä aikana. Aineistoon ei kerätä oppilaiden nimiä tai muita suoria henkilötietoja, eikä yksittäistä vastaajaa ole mahdollista tunnistaa aineistosta. Täältä OKM:n sivuilta löytyy kuulemisen tietosuojailmoitus.

Aineistoa analysoidaan syksyllä ja sen pohjalta laaditaan kirjallinen raportti, joka julkaistaan loppuvuodesta 2026. Myös kuulemiseen osallistuneille kouluille viestitään kuulemisen tuloksista loppuvuodesta 2026.

Kort på svenska: Nuorten Akatemia genomför på uppdrag av undervisnings- och kulturministeriet ett hörande av barn och unga om mobilförbudet i skolorna. Syftet med hörandet är att komplettera
bedömningen av konsekvenserna av begränsningarna av användningen av mobiltelefoner i
skolorna. Målet är att ta del av elevers synpunkter och erfarenheter av mobilförbudets
konsekvenser i olika skolor.

Material samlas in från svenskspråkiga barn och unga genom en elektronisk enkät under september 2026. Deltagandet i hörandet är frivilligt. I enkäten samlas inga namn eller andra direkta identifieringsuppgifter om de unga in. Enskilda svarande kan inte identifieras när resultaten rapporteras. Dataskyddsmeddelandet för hörandet finns här på undervisnings- och kulturministeriets webbplats.

Om ni har frågor om hörandet kan ni kontakta projektledaren för hörandet, Ella Kankaanranta, per e-post på ella.kankaanranta@nuortenakatemia.fi eller per telefon på numret 050 324 4699. Vid undervisnings- och kulturministeriet besvaras eventuella frågor av specialsakkunnig Teija Paavilainen (teija.paavilainen@gov.fi / 0295 330 047).

Hymyilevä Ella Kankaanranta


Lisätietoja:

Ella Kankaanranta, projektipäällikkö
ella.kankaanranta@nuortenakatemia.fi
050 324 4699