Empowering Youth Participation in Nature Restoration
Restoration Academy haluaa innostaa eurooppalaisia nuoria suojelemaan luontoa ennallistamisen keinoin. Samalla se edistää ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämistä.
![](https://nuortenakatemia.fi/wp-content/uploads/2023/10/RApyökkifinalblack-212x300.png)
Ihmisen toiminta on muokannut merkittävästi noin 75 prosenttia maapallon maaperästä. Tulevien vuosikymmenten aikana ihmiskunnalla on edessään suuri haaste suojella ja ennallistaa luontoa.
Hankkeen tavoitteena on kehittää nuorisojärjestöille ja -työntekijöille työkaluja nuorille suunnatun, vapaaehtoisuuteen ja non-formaalin oppimisen periaatteisiin pohjaavan ennallistamistoiminnan järjestämiseen. Lisäksi hanke voimaannuttaa nuoria aktiivisiksi kansalaisiksi ja ympäristöasioiden edelläkävijöiksi.
Hankkeessa
- selvitetään luontolähtöisen ympäristökasvatuksen nykytilaa.
- järjestetään kolme koulutusleiriä luonnon ennallistamisesta.
- kehitetään toimintamalli ja työkalupakki nuorille suunnattuun ennallistamistoimintaan.
- kuvataan kolme demonstraatiovideota luonnon ennallistamisesta sekä tuotetaan hankkeessa kehitetystä toimintamallista animaatiovideo.
- koulutetaan nuorisotyöntekijöitä ja muita aiheesta kiinnostuneita nuoriso-, ympäristö- ja koulutusalan toimijoita.
Hankkeen tuotokset:
- selvitys luontolähtöisestä ympäristökasvatuksesta
- toimintamalli ja työkalupaketti ennallistamistoiminnan järjestämiseen sekä erityisesti toimintamallia esittelevä animaatiovideo
- kolme nuorille suunnattua demonstraatiovideota luonnon ennallistamisesta
- viestintämateriaaleja hankkeen aiheesta
- koulutusmalli hankkeen aiheesta.
Hanketta rahoittaa Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelma (KA220-YOU) ja siinä on mukana kumppaniorganisaatioita neljästä maasta. Hanke toteutetaan vuosina 2023–2026.
Kumppaniorganisaatiot
Nuorten Akatemia
Luontoliitto
Tree of Life, Slovakia
RE-PEAT, Alankomaat
KMOP, Kreikka
![Euroopan unionin osarahoittama](https://nuortenakatemia.fi/wp-content/uploads/2023/06/FI_Co-fundedbytheEU_RGB_POS.png)
Euroopan komissio ei vastaa tämän julkaisun sisällöstä.
Lisätietoja Erasmus+ -ohjelmasta: http://www.oph.fi/erasmusplus
Lisätiedot
![Hymyilevä Sanna Lindgren](https://nuortenakatemia.fi/wp-content/uploads/2022/08/Sanna-nelio1-1024x1024.jpg)
Sanna Lindgren
Kansainvälisten asioiden päällikkö
sanna.lindgren@nuortenakatemia.fi
+358 40 082 7413