Hyppää sisältöön

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen johtaminen

Koulutuksen tavoitteena on, että opetuksen esihenkilöasemassa oleva, tai sellaiseksi aikova, saa konkreettisia menetelmiä oman oppilaitoksensa vuorovaikutuksen kehittämiseen.  

Esimerkiksi rehtorin työ on muuttunut entistä haastavammaksi, varsinkin vuorovaikutuksen näkökulmasta. Miten tukea yhteisöllisyyden kehittymistä koulussa kohdaten samalla kunnan johdon uudet taloudelliset ja toiminnalliset vaatimukset? Huomioon pitää ottaa myös työyhteisön kasvavat odotukset ja se, että oppilaiden ongelmat ovat nykyään monimutkaisempia ja vanhemmat vaativat entistä enemmän. 

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen johtaminen -koulutusten sisällöt keskittyvätkin osanottajien omiin kokemuksiin ja ryhmän yhdessä kehittämiin vastauksiin. Koulutuksessa käsiteltävät asiat: 

  • Mitä on osallisuus? Mitä on vuorovaikutus? Mitä on vuorovaikutuksen johtaminen? 
  • Millaisia kokemuksia osallisuudesta ja vuorovaikutuksesta osanottajilla on omassa työssään?  
  • Millaisilla menetelmillä vuorovaikutusta ja osallisuutta voidaan kehittää? 
  • Miten vaikeissa vuorovaikutustilanteissa toimitaan? 
  • Miten kokouksista saadaan innostavia ja osallistavia? 
  • Suunnitelma oman työyhteisön osallisuuden ja vuorovaikutuksen kehittämiseksi. 

Kouluttajina toimivat Nuorten Akatemian työyhteisön kehittämisen ja osallisuuden asiantuntijat. 

Kesto: 6-8 tuntia riippuen käsiteltävistä aiheista tai käytettävissä olevasta ajasta.
Ryhmän koko: Koulutukseen voi osallistua 10–30 henkeä.
Toteutustapa: Koulutus toteutetaan lähikoulutuksena tilaajan omissa tiloissa tai verkossa. Koulutus on mahdollista jakaa useammalle päivälle. 
Hinta: Hintaan vaikuttaa osanottajien määrä. Jos ryhmän koko on alle 30 henkeä, hinta tuolloin 1 500 € + alv johon lisätään mahdolliset kohtuulliset matkakulut. 

”Koulutus oli ehdottomasti etäkoulutusten aatelia vuorovaikuttuneisuudessa. Suorastaan ihmeellistä, miten etänäkin voi koulutuspäivän aikana tutustua ihmisiin, jakaa kokemuksia ja oppia uutta.”  

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen johtaminen -koulutukseen osallistunut

Ota yhteyttä ja tilaa koulutus:

Hymyilevä Heikki Vuojakoski


Heikki Vuojakoski
heikki.vuojakoski@nuortenakatemia.fi
p. 040 041 3833