Hyppää sisältöön

Oppimateriaaleja romanikulttuurista

Romanikulttuuria voi käsitellä monella eri oppitunnilla kuten musiikin, kuvaamataidon, historian, yhteiskuntaopin tai elämänkatsomustiedon tunneilla. Aihe sopii nostettavaksi esille aina kun se on ajankohtaista tai luontevaa – erityisesti Romanien kansallispäivänä 8. huhtikuuta.

Alla olevat materiaalit on koottu Opetushallituksen rahoittamia Kulttuurien koulu -täydennyskoulutuksia varten. Materiaaleja voi käyttää yksittäin tunnin avaukseen tai niistä voi koota ryhmälle laajemman kokonaisuuden.

Tunnin alkuun voi käydä läpi diaesityksen romanikulttuurista. Diapaketti on Suomen Romaniyhdistyksen nuorten kokoama.

Materiaaleja pienimmille oppilaille

Romanilipun värityskuva
Lippu väritettynä

Romanien kansallislaulu Gelem gelem -linkki

Totta vai tarua -tietovisa romanikulttuurista
Oikeat vastaukset tietovisan väittämiin

Levyraati
Järjestä luokalle levyraati romanimusiikista. Pisteet voi antaa vaikka liikkumalla luokassa: Vie eri puolille luokkaa kyltit 1, 3 ja 5. Soita kappale ja pyydä lapsia sen jälkeen menemään sen kyltin luo, jonka verran he haluavat antaa kappaleelle pisteitä. 5 jos he pitävät laulusta oikein paljon ja 1 jos eivät ollenkaan. Alla neljä ehdotusta kappaleista:

Espanja: Rosario Flores, Al Son del Tambor
Suomi: Suora Lähetys, Tumma kaiho
Ranska: Gipsy Kings, Volare
Suomi: GG Caravan, on se hienoo (Tero Roininen, Paleface, Redrama, Tommy Lindgren, Marzi Nyman, jne.)

Materiaaleja alakoulujen vanhemmille oppilaille ja yläkouluikäisille

Kahoot!
Pelin saa alkuun klikkaamalla linkkiä ja valitsemalla ensin play, sen jälkeen present ja lopuksi vielä classic. Näiden jälkeen ruudulle ilmestyy koodi, jonka oppilaat syöttävät omiin puhelimiinsa osoitteessa kahoot.it.

Kuvanluku
Printtaa romaniaiheiset kuvat, ja asettele ne eri puolille luokkaa. Pyydä oppilaita kiertämään luokassa ja asettumaan sen kuvan kohdalle, mikä itseä kiinnostaa eniten. Kun kaikki ovat löytäneet kuvansa, opettaja lukee kysymykset ääneen. Jokainen pohtii vastauksia mielessään tai yhdessä muiden, saman kuvan ääreen pysähtyneiden luokkakavereiden kanssa:

  • Mitä kuvassa tapahtuu?
  • Miksi pysähdyit juuri tämän kuvan eteen?
  • Minkälainen tunne kuvasta välittyy?
  • Mitä kuva mielestäsi kertoo romaneista?

Lopuksi jokainen ryhmä esittelee muille kuvansa ja jakaa ajatuksiaan. Kuvat ja keskustelut puretaan yhdessä keskustellen.
Tämän linkin alta löytyy taustatietoja kuville.

Aamunavaus

Pienen romaniaiheisen aamunavaus-tietovisan voit ladata tämän linkin alta.

Lisäksi suosittelemme

Romanikulttuurin avoimet oppitunnit

Romano Mirits -podcast Yle Areenassa

Suomen Romaniyhdistyksen logo
OPH rahoittaa hanketta