Hyppää sisältöön

Toukokuun pelipäivä

Aikataulu:
Tapahtumapaikka: Seppo-alusta
Ilmoittautuminen ja lisätietoja: Avaa linkki
Ilmoittautuminen loppuu:


Ilmoita ryhmäsi mukaan pelaamaan keskiviikkona 8. toukokuuta klo 9–12! Toukokuun pelipäivän teemana on tutustuminen EU:n toimintaperiaatteisiin ja arvoihin nuorten kannalta merkityksellisten aiheiden kautta.

Pelipäivänä opettajan mukaan ilmoittamat ryhmät pääsevät pelaamaan Seppo-alustalla toimivaa opetuspeliä joko yksin tai pienryhmissä. Opettaja välittää oppilaille ohjeet pelaamiseen ja seuraa pelaamista luokassa. Me Nuorten Akatemiassa taas tarkistamme pelialustalla nuorten pelitehtäviä klo 9 -12 ja varmistamme pelin etenemisen.

Oppimispelien tehtävät ovat erilaisia monivalinta- ja yhdistelytehtäviä tai luovia tehtäviä, joihin oppilaat voivat vastata äänen, videon, kuvan tai tekstin avulla. Yhtä peliä varten on hyvä varata aikaa yksi oppitunti (noin 45 – 60 min).

Huhtikuun pelipäivän pelit

Tunne Eurooppa -oppimispelin avulla EU:n toimintaperiaatteet tulevat nuorille tutuksi. Pelissä käsitellään EU:n ajankohtaisia asioita, kuten ilmastonmuutosta ja brexitiä sekä nuoriin kohdistuvia asioita, kuten äänestämistä, opiskelua ja liikkumista EU-maissa. Tutuksi tulevat myös EU:n arvot, tavoitteet, toimielimet, päätöksenteko ja käytännön toiminta.

Peli on pelattavissa myös englanninkielisenä versiona.

Kohderyhmä: yläkoululaiset ja 2. asteen opiskelijat

Jaa somessa: