Hyppää sisältöön

Nuorten kuuleminen sosiaaliturvauudistuksessa

Nuorten Akatemia toteutti yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta kuulemistoimenpiteitä osana sosiaaliturvauudistuksen valmistelua syksyllä 2022. Kuulemisen tavoitteena oli selvittää nuorten näkemyksiä sosiaaliturvasta ja sen kehittämisestä sekä varmistaa, että uudistuksen tietopohjassa huomioidaan lasten ja nuorten mielipiteet.

Yli 1500 nuorta vastasi 13–20-vuotiaille suunnattuun kyselyyn, joka oli saatavilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi. Lisäksi järjestettiin 15 työpajaa eri oppilaitoksissa sekä kohdennetusti esimerkiksi vanhempien eron kokeneille ja lastensuojelun sijaishuollossa oleville nuorille. Työpajoihin osallistui yhteensä 251 nuorta.

Noin puolet kuulemiseen osallistuneista nuorista oli huolissaan omasta tai perheensä taloudellisesta tilanteesta. Huoli liittyi usein opintoihin, pienituloisuuteen, mielenterveyshaasteisiin, vanhemman työttömyyteen tai yksinhuoltajaperheiden taloudellisiin vaikeuksiin. Vastauksissa näkyivät myös kohonneet elinkustannukset ja koronapandemian vaikutukset.

Kuulemisen tuloksena syntyi nuorten näkemyksiä kokoava raportti, joka tarjosi arvokasta tietoa sosiaaliturvauudistuksen suunnitteluun. Näitä nuorten mielipiteitä hyödynnetään myös tulevissa uudistuksen valmisteluvaiheissa.

Lue lisää:

Nuorten näkemykiä sosiaaliturvasta ja sen kehittämisestä – Lasten ja nuorten kuuleminen sosiaaliturvauudistuksessa -raportin tiivistelmä (7 sivua, pdf)

Nuorten näkemyksiä sosiaaliturvasta ja sen kehittämisestä – Lasten ja nuorten kuuleminen sosiaaliturvauudistuksessa -raportti (47 sivua, pdf)

Onko teillä tarve kuulla nuoria osana hanketta? Nuorten Akatemia toteuttaa palveluna nuorten kuulemisia. Kuulemisia voidaan hyödyntää esimerkiksi laki- tai säädöshankkeessa, valmisteluhankkeessa kunnassa, hyvinvointialueella tai valtionhallinnossa, ja selvitys- tai kehityshankkeessa. Lue lisää täältä.