Jos nuorten hyvinvointia halutaan tukea mahdollisimman vaikuttavasti, nuoret kannattaa ottaa mukaan kehittämään heille suunnattuja palveluja.
Kohti nuorten kohtaamista -katsauksessa tarkastellaan, millaisia kokemuksia, tarpeita ja toiveita digiraateihin osallistuneilla nuorilla on hyvinvointipalveluihin ja niiden järjestämiseen liittyen. Alkuun esitellään nuorten tunnistamia keskeisiä haasteita, kuten tiedon ja palvelujen saavutettavuus ja ammattilaisten kohtaamistaidot. Lopuksi tuodaan esiin ratkaisuja ja ideoita, joita nuoret itse ovat esittäneet palveluiden parantamiseksi.
Digiraati on oikeusministeriön ylläpitämä verkkopalvelu, jossa alle 29-vuotiaille nuorille tarjotaan yhdenvertainen ja anonyymi mahdollisuus saada äänensä kuuluviin heille tärkeissä aiheissa. Kohti nuorten kohtaamista -katsauksen aineiston muodostavat digiraatien loppulausumat, jotka on julkaistu toukokuun 2022 ja kesäkuun 2023 välillä useiden eri tahojen järjestämistä raadeista.
Katsauksen on kirjoittanut Reeta Palomäki Nuorten Akatemiasta osana Kohti nuorten hyvinvointialueita -hankkeen toimintaa.
Kohti nuorten kohtaamista -katsaus (pdf, 13 sivua)
Kohti nuorten kohtaamista – Digiraatien loppulausumista kerätyt opit nuorten hyvinvoinnin tukemiseen (Powerpoint-esitys, 10 kalvoa)