Nuorten Akatemia ry:n syyskokous pidettiin 12.12.2025. Kokouksessa nousivat esiin kansainvälistymisen teemat sekä rahoituksessa tapahtuvat muutokset.
Kokouksessa esiteltiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio, joissa korostuvat panostukset kansainväliseen hanketoimintaan ja osaamisen kehittämiseen. Tulevana vuonna Nuorten Akatemia aikoo ottaa seuraavan askeleen kansainvälisessä rahoituksessa, tavoitellen suurempia ja pitkäaikaisempia hankkeita.
Jari Pulkkinen jatkaa puheenjohtajana
Syyskokous valitsi myös puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2026. Jari Pulkkinen jatkaa edelleen Nuorten Akatemian hallituksen puheenjohtajana. Hallituksen jatkavina jäseninä ovat Eila Kauppinen nuorisotutkimuksen asiantuntijana, Joonas Autio Nuorisoseurojen edustajana ja Niilo Karjalainen Partion edustajana.
Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Nina Kaipio Setlementtiliiton edustajana, Markus Koski Nuorisovaltuustojen liiton edustajana ja Kalle Ristikartano kansainvälisen rahoituksen asiantuntijana.
Lämmin kiitos yhteistyöstä hallitustyönsä jättäville ja onnittelut uusille jäsenille!
Lisätietoja:

Heikki Vuojakoski, toimitusjohtaja
heikki.vuojakoski@nuortenakatemia.fi
p. 040 041 3833