Nuorten Akatemia järjestää ensi vuonna Myötätunto-kampanjan, jonka tavoitteena on järjestää 100 myötätuntotaitoja edistävää keskustelua yläkouluissa. Tällä hetkellä etsimme yrityksiä edistämään kanssamme yläkoululaisten myötätuntotaitoja.
Viime vuosina nettikiusaaminen ja vihapuhe ovat yleistyneet sosiaalisen median kanavilla. Erityisesti nuoret ovat kohdanneet häirintää muita useammin (Tilastokeskus 2021). Kuten viime kesän rasismikeskustelun yhteydessä huomattiin, myös sananvapauden nimissä voi esittää loukkaavia ja ihmisarvoa alentavia näkemyksiä. Kyse ei ole vain keskustelusta vaan laajemmasta ongelmasta: teoista, käyttäytymisestä ja asenteista, jotka kertovat muun muassa rasismista, syrjinnästä sekä seksuaalisesta häirinnästä.
Nuori saattaa jättää mielipiteensä ilmaisematta, jos hän kokee, että keskustelukulttuuri on vihamielinen. Mielenkiinto ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun loppuu, kun on vaarana joutua maalitetuksi. Tarvitsemme keskustelukulttuuria, jossa on tilaa eriävillekin mielipiteille, mutta ne osataan ilmaista toiset huomioon ottaen ilman, että kukaan tulee loukatuksi.
Myötätunto-keskustelut järjestetään kouluvierailuina yläkouluissa Tampereen, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion seuduilla sekä pääkaupunkiseudulla. Kouluvierailuilla halutaan vaikuttaa siihen, että edes koulut olisivat turvallisempia ja yhdenvertaisempia paikkoja keskustella. Niissä olisi tilaa dialogille ja mielipiteen ilmaisulle – toisia kunnioittaen ja kuunnellen.
Lähde mukaan Myötätunto-kampanjan sponsoriksi!
Myötätunto-keskusteluissa hyödynnetään toiminnallisia harjoituksia, joiden kautta nuoret harjoittelevat tunne- ja vuorovaikutustaitoja, oppivat dialogisuutta ja harjoittelevat toisen asemaan asettumista. Niissä käydään myös läpi, kuinka tulee toimia, jos näkee tai kokee halventavaa tai rasistista puhetta.
Tällä hetkellä etsimme yrityksiä edistämään kanssamme yläkoululaisten myötätuntotaitoja. Myötätunto-kampanjan sponsorointi on yritykselle mahdollisuus toteuttaa yhteiskuntavastuuta, osallistua keskusteluun sekä olla mukana tärkeän teeman edistämisessä!
Kiinnostuitko? Hienoa! Lisätietoja kampanjasta antaa:
Heikki Vuojakoski (toimitusjohtaja)
040 041 3833
heikki.vuojakoski@nuortenakatemia.fi