TarkkaFyrkka -video-oppitunnilla käsitellään oman talouden hallintaan liittyviä teemoja, kuten kulutusasenteita, budjetointia ja ylivelkaantumista.
Video-oppitunnit toimivat siten, että opettaja laittaa videon pyörimään luokalleen ja pysäyttää sen kun videolla näkyy tauko-symboli. Symboli on merkki sille, että oppilaat voivat alkaa suorittaa tehtävää videolla nähdyn tehtävänannon mukaisesti. Kun tehtävä on luokassa tehty, opettaja laittaa videon jälleen pyörimään.
TarkkaFyrkka -video-oppitunti rakentuu Onnin tarinasta ja kolmesta toiminnallisesta harjoituksesta. Parikymppinen Onni kertoo YouTube-videollaan, kuinka rahavaikeudet kärjistyivät omilleen muuton jälkeen ja miten hän löysi avun vaikeaan tilanteeseen. Tarina linkittyy seuraavaan kolmeen harjoitukseen:
- Mielipidejana kulutusasenteista
- Ryhmätehtävä rahankäytön suunnittelusta
- Tietovisa maksuhäiriömerkinnästä
Video itsessään kestää noin 15 minuuttia, mutta tehtävien kanssa se muodostaa koko oppitunnin mittaisen kokonaisuuden.
Tilatessaan video-oppitunnin opettaja saa sähköpostiinsa linkin videoon sekä opettajan oppaaseen. Opas pitää sisällään ohjeet videon käyttöön opetuksessa.
Kesto: n. 75 min
Kohderyhmä: yläkoulu ja toinen aste
Teemat: talousosaaminen, raha, ylivelkaantuminen
Kun hyödynnät video-oppituntia ja vastaat nuorten kanssa sitä koskevaan palautteeseen 1.1.–31.11.2025 voit osallistua arvontaan! Arvomme palautetta antaneiden kesken palkinnon koko oppilasryhmälle.
Arvomme video-oppituntiin osallistuneiden ja palautetta antaneiden kesken palkinnon koko ryhmälle.
Arvonnan voittaja voi valita seuraavista palkintovaihtoehdoista: Finnkino tai Bio Rex -sarjaliput, 1 kk BookBeat Basic -lahjakortit tai Fazerin herkkuboksit (esim. patukkaboksi tai miniboksi) luokan oppilaille ja opettajalle. Palkinnon arvo on max. 400 e.
Tarkemmat ohjeet osallistumiseen:
- Arvonta on käynnissä 1.1.–31.11.2025. Mikäli olet jo käyttänyt video-oppituntimateriaalia keväällä 2025 ja antanut nuorten kanssa siitä palautetta, mutta haluat osallistua arvontaan, ole yhteydessä liisa.tatti@nuortenakatemia.fi.
- Tilaa TarkkaFyrkka-video-oppitunti ja järjestä oppitunti nuorten ryhmälle.
- Anna nuorten kanssa palautetta. Video-oppituntiin osallistuvat nuoret antavat palautetta video-oppitunnin lopussa taululla näkyvän linkin kautta. Opettaja antaa palautetta samalla qr-koodilla tai hänelle toimitetun linkin kautta.
- HUOM! Arvontaan osallistuminen edellyttää, että opettaja täyttää palautelomakkeen ja ilmoittaa samalla lomakkeella yhteystietonsa. Opiskelijat vastaavat vain palautekysymyksiin.
- Suoritamme arvonnan, ilmoitamme voittajalle sähköpostitse ja toimitamme palkinnon joulukuun 2025 aikana.
Video on toteutettu yhteistyössä Suomen Asiakastieto Oy:n kanssa osana TarkkaFyrkka-hanketta.
Tilauslomake
Haluatko video-oppitunnin opetusryhmäsi kanssa käytettäväksi?
Tilausohjeet ja lisätietoa video-oppitunnin käytännön järjestelyistä
Video-oppituntia voi hyödyntää esimerkiksi yhteiskuntaopin ja oppilaanohjauksen tunneilla. Katso alta opetussuunnitelmasta poimimamme ehdotukset siitä, miten kouluvierailua voi hyödyntää yläkoulussa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa:
Sisältökokonaisuudet
- Yhteiskuntaoppi: S1 Arkielämä ja oman elämän hallinta, S4 Taloudellinen toiminta
- Oppilaanohjaus: S3 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu
Arvot ja yleinen oppiminen
Elämässä ja arjessa selviäminen edellyttää yhä moninaisempia taitoja. Kyse on terveydestä, turvallisuudesta ja ihmissuhteista, liikkumisesta ja liikenteestä, teknologisoituneessa arjessa toimimisesta sekä oman talouden hallinnasta ja kuluttamisesta, jotka kaikki vaikuttavat kestävään elämäntapaan. Perusopetuksessa tuetaan oppilaiden luottavaista suhtautumista tulevaisuuteen. (Opetuksen ja kasvatuksen valtakunnalliset tavoitteet, POPS 2014)
Sisältökokonaisuudet:
- Elämänkatsomustieto: ET1 Minä ja hyvä elämä, ET2 Minä ja yhteiskunta
- Yhteiskuntaoppi: YH1 Suomalainen yhteiskunta, YH2 Taloustieto, YH4 Lakitieto
- Opinto-ohjaus: OP2 Jatko-opinnot, työelämä ja tulevaisuus
Arvot ja yleinen oppiminen:
- Hyvinvointiosaaminen: Opiskelija rakentaa identiteettiään tunnistamalla vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan sekä syventämällä osaamistaan lisääntyvän itsetuntemuksen pohjalta. Lukio-opinnot kehittävät opiskelijan epävarmuuden sietokykyä, sinnikkyyttä ja luottamusta tulevaisuuteen.
- Yhteiskunnallinen osaaminen: Yhteiskunnallinen osaaminen tukee opiskelijaa hänen suuntautuessaan jatko-opintoihin, työelämään ja kansalaistoimintaan. Yhteiskunnallisen osaamisen myötä opiskelija sisäistää yritteliään ja uudistumishenkisen asenteen eri elämänalueilla. Hän harjaantuu suunnittelemaan tulevaisuuttaan avarakatseisesti sekä rohkaistuu ottamaan perusteltuja riskejä ja sietämään epävarmuutta, turhautumista ja epäonnistumisia.
(Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet, LOPS 2019)
Kouluvierailu sopii monialaisesti eri tutkintojen sisältöön ja opettaa yleisesti tärkeitä tulevaisuustaitoja.
Arvot ja yleinen oppiminen
- Vaurastuminen ja riskien hallinta: Opiskelija tuntee yleisimmät säästämisen ja sijoittamisen periaatteet ja tavat. Hän tunnistaa omaan taloudelliseen tilanteeseen liittyviä mahdollisia riskejä ja tuntee tapoja varautua niihin.
- Palkkalaskelmat ja -verotus sekä maksaminen: Opiskelija ymmärtää palkkalaskelman sisällön ja verotuskäytännöt. Opiskelija arvioi ja käyttää turvallisia maksamisen tapoja.
(Talousosaamisen osaamistavoitteet, OPH 2021)