Hyppää sisältöön

Työelämän pelisäännöt -peli (fi/sve)

Työelämän pelisäännöt -pelissä nuoret tutustuvat työelämään liittyviin pelisääntöihin, työelämätaitoihin ja työelämää muuttaviin tekijöihin. Peli on suunniteltu 9.-luokkalaisille ja se sopii esimerkiksi yhteiskuntaopin tai opon tunneilla pelattavaksi. Pelissä liikutaan sekä ysiluokkalaisen tasoisesti työelämän konkreettisissa taidoissa, mutta myös yhteiskunnallisessa ulottuvuudessa.

Pelissä seikkailee Jesse, jonka kanssa päästään tutustumaan työnhakuun, työhaastatteluun valmistautumiseen, työsopimuksen tekemiseen, työpaikkaan perehtymiseen sekä palkkalaskelmaan. Lisäksi nuorta työntekijää koskevat lait ja työelämää muuttavat tekijät tulevat tutuksi. Pelin avulla nuoret saavat konkreettisten tehtävien avulla ymmärrystä omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä pääsevät pohtimaan omia vaikutusmahdollisuuksiaan ja valintojaan työelämässä.

Peli toimii Seppo-alustalla. Oppilaat pelaavat peliä omilla tableteilla, mobiililaitteillaan tai tietokoneilla. Peliohjaajana toimii opettaja/ohjaaja. Nuorten Akatemian mobiilipelit ovat oppilaitoksille ja muille nuorten ryhmille täysin maksuttomia, eikä tilaajalla tarvitse olla valmiiksi Seppo-lisenssiä.

Kesto: noin 45-60 min
Kohderyhmä: 9. luokkalaiset
Teemat: työoikeudet, työelämä, työelämätaidot

Peli on kehitetty yhteistyössä Suomen palkansaajien keskusjärjestöjen SAK:n kanssa osana Työelämän pelisäännöt -palvelua.

Tilaa tästä

Tilausohjeet ja lisätietoa käytännön järjestelyistä

Spelet Arbetslivets spelregler 

I spelet Arbetslivets spelregler får de unga bekanta sig med de spelregler som gäller i arbetslivet och de faktorer som förändrar arbetslivet. Spelet är planerat för elever i årskurs 9 och det kan till exempel spelas på lektioner i samhällslära eller elevhandledning. Spelet behandlar de konkreta färdigheter som behövs i arbetslivet på nivå som är anpassade för elever i nionde klass, men tar också upp den samhälleliga dimensionen.  

Huvudpersonen i spelet är Jesse. Tillsammans med honom får vi lära oss hur det går till när man söker jobb, förbereder sig för en arbetsintervju, gör upp ett arbetsavtal, får introduktion i arbetet och ska kolla igenom lönespecifikationen. Dessutom bekantar vi oss med de lagar som gäller unga arbetstagare och de faktorer som leder till att arbetslivet förändras. Genom spelet får de unga med hjälp av konkreta uppgifter insikter i sina rättigheter och skyldigheter. De kan också fundera på sina val i arbetslivet och sina möjligheter att påverka.  

Spelet fungerar på plattformen Seppo. Eleverna spelar spelet på sina egna pekplattor, mobiler eller datorer. Läraren/handledaren fungerar som spelhandledare. Nuorten Akatemias mobilspel är helt avgiftsfria för läroinrättningarna och andra grupper för unga, och beställaren behöver inte redan ha en Seppo-licens.  

Speltiden: ca 45–60 minuter
Målgruppen: elever i årskurs 9
Teman: arbetsliv, arbetslivsorientering

Spelet har utvecklats i samarbete med Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC som en del av tjänsten Arbetslivets spelregler.  

Beställ här

Työelämän pelisäännöt -peliä voi hyödyntää esimerkiksi oppilaanohjauksen tunnilla. Katso alta opetussuunnitelmasta poimimamme ehdotukset siitä, miten peliä voi hyödyntää yläkoulussa.

Spelet lämpar sig till exempel för elevhandledningslektioner. Se referenser till läroplanen nedan (på finska):

Yläkoulun opetussuunnitelma (POPS 2014)

Sisältökokonaisuudet:

Oppilaanohjaus: S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu, S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot

Arvot ja yleinen oppiminen

Oppilaiden tulee perusopetuksessa saada yleisiä valmiuksia, jotka edistävät kiinnostusta ja myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan. Oppilaiden on tärkeä saada kokemuksia, jotka auttavat oivaltamaan työn ja yritteliäisyyden merkityksen, yrittäjyyden mahdollisuudet sekä oman vastuun yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Koulutyö järjestetään niin, että oppilaat voivat kartuttaa työelämätuntemustaan, oppia yrittäjämäistä toimintatapaa ja oivaltaa koulussa ja vapaa-ajalla hankitun osaamisen merkityksen oman työuran kannalta. (Tavoitteena laaja-alainen osaaminen, POPS 2014)

Opetussuunnitelmiin voit tutustua sivulta eperusteet.opintopolku.fi.