Hyppää sisältöön

Hankekoulutus: ideointi, rahoitus ja vaikuttavuus 

Aikataulu:
Tapahtumapaikka: Verkkokoulutus
Ilmoittautuminen ja lisätietoja: Avaa linkki
Ilmoittautuminen loppuu:

Tervetuloa mukaan hankekoulutukseen! Koulutus on tarkoitettu kaikille projektien tekemisestä kiinnostuneille ja uusia rahoitusmahdollisuuksia etsiville. Syyskuisen koulutuksemme kesto on 2 x 4 tuntia. 

Ensimmäinen päivä 16.9.2026 klo 9-13 

Millainen on hyvä hankeidea?  
Hyvä hankeidea lähtee todellisesta tarpeesta ja ratkaisee jonkin käytännön ongelman tai kehittää toimintaa uudelle tasolle. Idean tulee olla selkeä ja toteuttamiskelpoinen, ja sen vaikutusten tulee olla perusteltavissa. Kannattaa myös pohtia, miten idea erottuu muista. 

Millaisia rahoitusmahdollisuuksia on olemassa?  
Tutustuttaa erilaisiin rahoitusmuotoihin esimerkkien kautta. Rahoitushaku vaatii huolellista suunnittelua ja tarpeen osoittamista. 

Miten teet hyvän projektihakemuksen?  
Hyvä hakemus on selkeästi ja napakasti kirjoitettu, siinä kerrotaan projektin tavoitteet, toimenpiteet ja budjetti. Hakemuksessa kannattaa korostaa hankkeen merkitystä ja vaikutuksia, sekä osoittaa, että toteuttajilla on osaamista ja motivaatiota.  

Toinen päivä 30.9.2026 klo 9-13 

Miten toimintaa mitataan ja arvioidaan?  
Arvioinnin lähtökohtana ovat selkeät tavoitteet ja mittarit, joilla projektin edistymistä seurataan. Mittaaminen voi sisältää määrällisiä (esim. osallistujamäärä) ja laadullisia (esim. palautteet) arviointeja. Tulokset dokumentoidaan, jotta voidaan osoittaa työn jälki. 

Miten vaikuttavuutta arvioidaan?  
Vaikuttavuus näkyy siinä, miten projekti muuttaa arkea, toimintatapoja tai yhteisöä. Arviointi vaatii sekä määrällistä että laadullista tietoa, ja usein vaikutukset näkyvät vasta ajan kanssa.  

Miten yksittäisistä projekteista tulee suurempi kokonaisuus?  
Projekteja voi yhdistää isommaksi kokonaisuudeksi esimerkiksi jakamalla opit ja hyvät käytännöt, rakentamalla yhteistyötä ja luomalla pysyviä rakenteita. Näin yksittäiset projektit eivät jää irrallisiksi, vaan muodostavat kokonaisuuden. 

Koulutukseen voi osallistua joko molempina päivänä tai vai yhteen päivään. 

Koulutus järjestetään verkkokoulutuksena ja sen on hinta 100 € (sis. alv)/päivää/henkilö. Koulutus järjestetään, jos osanottajia on vähintään 10. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 11.9.2026.

Kokonaisuus on mahdollista tilata myös räätälöidysti. Tällöin koulutuksen hinta on 1000 €/päivä (+alv), jos se järjestetään tilaajan omissa tiloissa. Koulutukseen voi osallistua 20 henkeä. 

Hymyilevä Heikki Vuojakoski

Lisätietoja syyskuun koulutuksesta sekä tilattavista koulutuksista

Heikki Vuojakoski
heikki.vuojakoski@nuortenakatemia.fi
p. 040 041 3833

Jaa somessa: