Elokuussa järjestimme jälleen kaksi kansainvälistä DiscoverEU Meet up -tapaamista Suomessa, tällä kertaa Rovaniemellä ja Tampereella.
Tapahtumat kokosivat yhteen lähes 30 junamatkailijaa eri puolilta Eurooppaa sekä suomalaisia DiscoverEU-ambassadoreja.
Rovaniemellä ohjelma sisälsi vierailut Arktikum-tiedekeskukseen, Pilke-metsäkeskukseen, saunomista ja vesiaktiviteettejä vesipuistossa, käynnit Joulupukin Pajakylässä ja porotilalla sekä kesäkelkkailua, suomalaiseen luontoon tutustumista ja makkaroiden paistoa Ounasvaaralla.
Tampereella kävimme kattokävelyllä Finlaysonin alueella, saunomassa Rajaportin perinnesaunassa, munkeilla Pyynikin näkötornilla, Muumi- ja Nootti-museoissa sekä Näsinneulassa ja Särkänniemen huvipuistossa.
Tänä vuonna säät eivät hellineet aivan samaan tapaan kuin edellisvuonna, mutta pilvisyys ja sade eivät hidastaneet menoa. Tunnelma oli lämmin, ohjelma eteni iloisesti suunnitelmien mukaan ja aurinkokin välillä pilkahteli.
Meet upien osallistujat kokivat saaneensa uusia ystäviä, oppineensa niin Suomen kuin muiden osallistujien kulttuureista sekä innostuneensa osallistumaan tulevaisuudessa myös muihin kansainvälisiin liikkuvuuksiin tai projekteihin.
Tutustu lisää Meet upien tunnelmiin Nuorten Akatemian YouTube-kanavalta löytyvistä englanninkielisistä videoista:
DiscoverEU on Erasmus+ -ohjelman alainen toiminto, joka tarjoaa 18-vuotiaille eurooppalaisille nuorille mahdollisuuden junamatkailuun Euroopassa.
Nuorten Akatemia järjestää matkalla oleville eurooppalaisille nuorille kansainvälisiä Meet up -tapaamisia Suomessa vuosina 2024–2026. Vastaavia tapahtumia järjestetään myös muissa maissa.
Työskenteletkö sinä noin 18-vuotiaiden mahdollisesti junamatkailusta kiinnostuneiden nuorten kanssa? Syksyn DiscoverEU-hakukierros järjestetään 30. lokakuuta–13. marraskuuta!
Tällä kierroksella matkakorttia seikkailulle Eurooppaan voivat hakea 1.1.2007–31.12.2007 syntyneet nuoret.
Lisätietoa ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät suoraan Euroopan nuorisoportaalista tai Opetushallituksen DiscoverEU-ohjelmasivulta. Vinkkaa mahdollisuudesta tutuille ja tuntemattomille nuorille!
Lisätiedot Meet upeista Suomessa:

Sanna Lindgren
Kansainvälisten asioiden päällikkö
sanna.lindgren@nuortenakatemia.fi
+358 40 082 7413
