Katse eläimeen -hankkeessa toteutetaan kouluvierailuja, joissa tutkitaan eläimiin liittyvää mainontaa vastamainosten avulla. Työpajojen tavoitteena on lisätä nuorten eläinoikeustietoista medialukutaitoa, vahvistaa kriittistä ajattelua ja auttaa oppijoita tunnistamaan eläintuotannon hyvinvointipesua eli sitä, mitä mainokset jättävät sanomatta ja miten ne kaunistelevat todellisuutta, jotta kuluttaja tarttuisi tuotteeseen.
Työpajat pohjaavat Häiriköt-päämajan toimittajan Jari Tammisen tuottamiin vastamainoksiin. Hanke toteutetaan yhteistyössä eläinoikeusjärjestö Animalian ja Jari Tammisen kanssa.
Kouluvierailijan tehtävä
Haemme kouluvierailijoita ohjaamaan Katse eläimeen -työpajoja vuonna 2026.
Vierailuja järjestetään lähtökohtaisesti Joensuussa, Kouvolassa, Lahdessa, Oulussa, pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa sekä näiden lähikunnissa. Valitsemme yhteensä noin 17 kouluvierailijaa.
Työpajat on suunnattu yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille, ja ne pidetään koulupäivien aikana. Yhden työpajan kesto on 75–90 minuuttia.
Kouluvierailijalle maksetaan 60 euron palkkio / työpaja, ja lisäksi korvataan matkakulut julkisen liikenteen mukaan. Vierailujen määrä vaihtelee tilausten ja aikataulujen mukaan (keskimäärin 2–4 / kouluvierailija). Kouluvierailija voi itse päättää, mitkä tilaukset hän ottaa vastaan – työ sopii erinomaisesti esimerkiksi opintojen ohelle.
Vierailut ohjataan yksin, mutta luokassa on aina mukana ryhmän oma opettaja, joka vastaa oppilaista.
Mitä edellytämme sinulta?
- Kiinnostusta medialukutaitoon, vastamainoksiin ja eläinten oikeuksiin
- Valmiutta perehtyä työpajamateriaaliin ja ohjata ryhmiä itsenäisesti
- Kiinnostusta nuorten maailmaa kohtaan
- Hyvää suomen kielen taitoa, sillä työpajat pidetään suomeksi
Lisäksi toivomme sinulta
- Hyviä kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja
- Kokemusta nuorten ryhmien ohjaamisesta tai muuta esiintymiskokemusta
- Myös kouluyhteistyön tai opetuskokemus katsotaan eduksi
Huomioithan, että vaikka vastamainokset tarjoavat innostavan ja nuorille sopivan tavan käsitellä medialukutaitoa, eläinoikeustietoinen näkökulma voi joissakin tilanteissa herättää kiivastakin keskustelua. Kouluvierailijan on hyvä olla valmis ohjaamaan tällaisia tilanteita rakentavasti ja avoimesti.
Koulutus
Kaikille valituille kouluvierailijoille järjestetään perehdytyskoulutus Helsingissä perjantaina 16.1.2026 klo 9.30–15.30. Tarjoamme koulutuspäivänä lounaan, ja korvaamme matkakulut julkisen liikenteen mukaan. Tarvittaessa järjestämme majoituksen Oulusta ja Joensuusta saapuville.
Valitsemme ensisijaisesti hakijat, jotka voivat osallistua koulutukseen kyseisenä ajankohtana, mutta voit hakea myös, vaikka et pääsisi mukaan tuolloin.
Hakuohjeet
Kiinnostuitko? Hae kouluvierailijaksi täyttämällä hakulomake tämän linkin takaa.
Hakuaika päättyy sunnuntaina 30.11. Valinnat tehdään hakemusten perusteella, ja ilmoitamme valinnoista kaikille hakijoille viikolla 50.