Nuorten Akatemia, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry ja Nuorten Suomi ry ovat saaneet rahoituksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä Nuorten hyvinvointialueet -hankkeelle.
Nuorten hyvinvointialueet -hankkeen päämääränä on nuorten edustuksellinen osallisuuden ja kansalaisosallisuuden toteutuminen hyvinvointialueilla. Käytännössä tuemme hankkeen avulla nuorisovaltuustojen perustamista ja rakennamme verkostoja osallisuuskoordinaattoreiden välillä. Lisäksi innostamme hyvinvointialueiden johtoa kuulemaan nuoria sekä ottamaan nuoret mukaan päätöksentekoon ja palveluiden kehittämiseen.
Hyvinvointialueet ovat uusi hallinnon taso, jolla ei vielä ole vakiintuneita käytäntöjä. Tästä syystä toteutamme hankkeen kokeilemalla kehittämisen keinoin. Tämä toteuttamistapa mahdollistaa, että voimme luoda uutta, etsiä parhaita toteuttamistapoja ja levittää hyviä käytäntöjä valtakunnallisesti nopeiden ja vähäriskisten kokeilujen avulla. Kaikilla hankkeen toteuttajaorganisaatiolla on omat vastuualueensa, mutta käytännön toteutuksessa toimimme yhteistyössä.
Lisätietoja
Nuorten Akatemia
toimitusjohtaja Heikki Vuojakoski
p. 0400 413833, heikki.vuojakoski@nuortenakatemia.fi
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry
puheenjohtaja Nette Rimpioja
p. 044 777 0561, nette.rimpioja@nuva.fi
Nuorten Suomi ry
toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Tilkanen
p. 040 552 8070, eeva-liisa.tilkanen@nuortensuomi.fi