Hyppää sisältöön

Kevään korkeakouluharjoittelijat esittäytyvät

Tämän kevään harjoittelijamme Annika Mäkilä (Humanistinen ammattikorkeakoulu), Emmi Syrjäläinen (Humanistinen ammattikorkeakoulu) ja Laura Pakarinen (Helsingin yliopisto) aloittivat korkeakouluharjoittelunsa helmikuun alussa. Tutustu aikaansaavaan ja mukavaan harkkakolmikkoomme!

Annika 

Annika on kolmannen vuoden yhteisöpedagogiopiskelija (järjestö- ja nuorisoalan tutkinto), jonka on tarkoitus valmistua ensi jouluna. Opintojensa aikana hän on kerännyt töiden ja työharjoitteluiden kautta monenlaista osaamista nuorisotyön kentältä. Annikasta on tärkeää, että jokaisella nuorella olisi joku, joka tukee heitä nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä, ja auttaa tekemään elämästä omannäköistä. 

Harjoittelujakson aikana Annika työskentelee monien eri hankkeiden parissa, joita ovat muun muassa Tukea taloustaitoihin, Mahis sekä kansainvälinen Inclusion is On.

“Olen ollut mukana yhden hankehakemuksen kirjoittamisessa, joka on antanut tosi hyvää kuvaa hanketyön eri vaiheista ja ylipäätään hankkeen suunnittelusta. Haluaisin jossain vaiheessa mahdollisesti työskennellä kansainvälisten asioiden parissa, joten on hienoa, että olen päässyt työskentelemään kv-hankkeiden parissa”, Annika kertoo.

Annika haki Nuorten Akatemialle harjoitteluun, sillä hän halusi viimeiseltä harjoittelullaan uudenlaista osaamista, ja ajatteli että nuorisoalalla toimiva järjestö olisi sopiva paikka tähän tarkoitukseen. Hänen tavoitteenaan on erityisesti kehittämistyöhön liittyvän kokemuksen ja osaamisen kerryttäminen harjoittelun aikana.

Vapaa-ajallaan Annika harrastaa monipuolisesti urheilua, mutta aikaa kuluu myös mm. vapaaehtoistyön ja kotona ruuan laiton parissa.

Emmi 

Helsinkiläinen Emmi opiskelee viimeistä vuotta yhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Opinnoissaan hän on keskittynyt vapaaehtois- ja nuorisotoiminnan kehittämiseen sekä viestintään. Emmillä on monipuolista kokemusta haavoittuvassa asemassa olevien nuorten kanssa työskentelystä ja hän kokee erityisen tärkeäksi, että näiden nuorten ääni saataisiin kuuluviin päätöksenteossa ja erityisesti heitä koskevissa päätöksissä.  

Nuorten Akatemialla Emmi on päässyt työskentelemään Kohti nuorten hyvinvointialueita -hankkeessa, jonka tarkoituksena on nuorten osallisuuden edistäminen hyvinvointialueilla.

On ollut innostavaa seurata hyvinvointialueiden kuulemisprosesseja, eritoten Digiraati-kokeiluja, sillä se on aivan uudenlainen vaikuttamisen väline”, Emmi kertoo.

Saman hankkeen tiimoilta Emmi on päässyt suunnittelemaan työpajoja ja analysoimaan hyvinvointialueiden osallisuusohjelmia ja häntä kiinnostaakin seurata, kuinka hyvinvointialueiden osallisuustyö rakentuu ja toteutuu käytännössä tämän vuoden aikana. Tämän lisäksi hän on päässyt kirjoittamaan kansainvälisen kumppanuushankkeen hankehakemusta ja ajattelee, että kokemuksesta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.

Vapaa-ajalla Emmistä kuoriutuu kulinaristi, joka tykkää kokeilla uusia ravintoloita ja kahviloita. Hänet voi myös löytää lenkkipolulta tai salilta. 

Vahvuuksinaan Emmi mainitsee luovuuden ja uteliaisuuden ympäröivää maailmaa ja ihmisiä kohtaan.

Laura 

Laura valmistuu toukokuussa filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen maisteriohjelmasta. Lauran pääaine on monitieteinen Aasian tutkimus, mutta hän on opiskellut myös muun muassa taiteensosiologiaa, humanistista ympäristötutkimusta ja globaalia kehitystutkimusta. 

“Poikkitieteelliset opinnot ovat vetäneet minua puoleensa, sillä ne tukevat monimutkaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ja eri ilmiöiden välisten yhteyksien laaja-alaisempaa ymmärrystä”, Laura perustelee ainevalintojaan. 

Laura työskentelee harjoittelunsa aikana Nuorten Akatemian koulupuolen hankkeiden parissa. Koulumaailma onkin Lauralle varsin tuttu, sillä hän on tehnyt työkseen koulunkäyntiavustajan sijaisuuksia yliopisto-opintojensa ohella. Lauraa innostaa harjoitteluun sisältyvien työtehtävien monipuolisuus: 

“Pääsen suunnittelemaan globaalikasvatushankkeiden oppimateriaaleja, fasilitoimaan työpajoja, kirjoittamaan hankehakemusta ja tekemään erilaisia viestinnän tehtäviä. Hanketyön eri vaiheet tulevat siis harjoittelun aikana hyvin tutuiksi, mitä todella toivoinkin.” 

Vapaa-aikaa viettävän Lauran löytää useimmiten joogamatolta, metsäretkeltä, kotisohvansa nurkasta kirjan pariin käpertyneenä tai ystäviensä seurassa teekupposten ääreltä.

Hauskoja faktoja harjoittelijoistamme

“Yksi parhaista rentoutumistavoistani on kodin siivoaminen kuunnellen samalla jotain hyvää podcastia.” – Annika

“Olen yöpynyt Thaimaan ja Myanmarin rajalla vuoristokylässä vapaaehtoismatkan aikana. ” – Emmi

“Vietin lukion jälkeen kaksi välivuotta Etelä-Aasiassa reppureissaten.” – Laura