Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Osallisuuden osaamiskeskus toteuttivat valtakunnallisen nuorten kuulemisen, jossa kartoitettiin nuorten mielipiteitä yhteiskunnallisista haasteista ja hyvinvointia edistävistä asioista. Kuulemisen tuloksia käytettiin valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikanohjelman valmistelutyön tukena keväällä 2023.
Kuuleminen kohdistettiin 13–25-vuotiaisiin ja toteutettiin kyselynä, joka oli saatavilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi. Kyselyyn vastasi 7081 nuorta ympäri Suomen. Kyselyn lisäksi nuorille järjestettiin 24 kuulemistyöpajaa, jotka pidettiin yläkouluissa, lukioissa, ammattioppilaitoksissa sekä nuorten työpajoilla suomeksi ja ruotsiksi. Työpajoihin osallistui noin 350 nuorta. Kuulemistyöpajoja järjestettiin kuudesta teemasta, jotka olivat nousseet kyselyn tuloksista.
Kyselyn mukaan nuoret pitävät tärkeimpinä haasteina ilmastonmuutosta, nuorten syrjäytymistä ja maailmanpoliittista tilannetta. Lisäksi esille nousivat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, nuorten mielenterveyskriisi sekä terveyspalveluihin pääsyn vaikeudet.
Kuulemisprosessin tuloksena syntyi nuorten näkemyksiä ja mielipiteitä kokoava raportti. Valtakunnallinen nuorten kuuleminen tarjosi arvokasta tietoa, jota hyödynnettiin uuden VANUPO:n valmistelutyössä.
Lue lisää:
Case: Nuorten kuuleminen osana VANUPO:n valmistelutyötä 2022-2023 (26 sivua, pdf)
Raportointi Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla
Onko teillä tarve kuulla nuoria osana hanketta? Nuorten Akatemia toteuttaa palveluna nuorten kuulemisia. Kuulemisia voidaan hyödyntää esimerkiksi laki- tai säädöshankkeessa, valmisteluhankkeessa kunnassa, hyvinvointialueella tai valtionhallinnossa, ja selvitys- tai kehityshankkeessa. Lue lisää täältä.