Työelämän pelisäännöt -peli ohjaa työelämässä tarvittavien taitojen oppimiseen. Se auttaa miettimään omia työllistymismahdollisuuksia ja esittelee pelaajalle työelämään liittyviä käytäntöjä. Peli keskittyy pääosin työhön liittyviin käytännön asioihin, mutta sivuaa myös työelämän muuttumista ajan mukana. Pelin alussa on selkeä ohjeistus, joka kertoo, mistä pelissä on kysymys.
Pelin kesto on noin 60 minuuttia, mutta siihen vaikuttaa paljon myös se, miten kukin työskentelee. Lopussa on mahdollisuus oikopolkuun, joka tasoittaa hitaampien ja nopeampien työskentelijöiden vauhtia.
Tarina kuljettaa peliä eteenpäin
Tehtäviin vastataan tietyssä järjestyksessä. Yhteen tehtävään vastaaminen avaa seuraavan tehtävän, johon vastaaminen avaa taas uuden tehtävän ja niin edelleen. Peliin linkittyvä tarina johdattelee tehtävien sisältöä. Kun kaikki tehtävät on suoritettu, peli päättyy.
Tehtävät ovat pääosin vapaamuotoisia kirjoitustehtäviä, joissa pohditaan pelissä esiteltyjä aiheita, mutta seassa on myös monivalintaa ja yhdistelytehtäviä. Pelatessa mietitään asioita myös omalta kannalta. Pohdintatehtäviä on mm. siitä miten itse valmistautuisi työhaastatteluun. Pohjustus tehtäville on aina hyvä ja tehtäviin voi vastata kohtuullisen nopeasti.
Nuorille selkeyttä työelämään
Pidin pelistä paljon! Monelle nuorelle työelämä näyttää monimutkaiselta ja pelottavalta, eikä sen takia välttämättä haeta esimerkiksi kesätöitä. Miten töitä löytää? Mitä oikeastaan tapahtuu työpaikoilla? Miten palkan saaminen toimii? Työelämän pelisäännöt saa ajattelemaan näitä kysymyksiä ja vastaa niistä useimpiin.
Pelissä ei juuri ole mitään moitittavaa. Voisin kuvitella pelaavani tällaista peliä oppilaanohjauksen tai yhteiskuntaopin tunneilla.
Kirjoittaja: Lumi
Kirjoittaja on Nuorten Akatemian syksyn 2021 TET-harjoittelija
Työelämän pelisäännöt on kehitetty yhteistyössä Suomen palkansaajien keskusjärjestöjen SAK:n kanssa osana Työelämän pelisäännöt -palvelua. Pelin löydät Pelit ja kouluvierailut -sivultamme. Nuorten Akatemian pelit ovat maksuttomia ja pelit toimivat Seppo-alustalla. Pelit on suunniteltu ensisijaisesti oppilaitosten käyttöön, mutta niitä voi hyödyntää myös muussa nuorten ryhmätoiminnassa.