Turvallisuuden tukisäätiö myönsi Nuorten Akatemialle rahoituksen Myötätunto-kouluvierailuiden toteuttamiseen vuosina 2024–2025.
Syksyllä 2024 käynnistyvät Myötätunto-kouluvierailut ovat vastaisku nettikiusaamiselle ja vihapuheelle. Kyse ei ole pelkästään netti-ilmiöstä vaan myös teoista, käyttäytymisestä, vuorovaikutuksesta ja asenteista, jotka kertovat muun muassa rasismista, syrjinnästä, ulkopuolelle jättämisestä sekä seksuaalisesta häirinnästä.
Nuori saattaa jättää mielipiteensä ilmaisematta, jos hän kokee, että keskustelukulttuuri on vihamielinen. Mielenkiinto osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun loppuu, kun on vaarana joutua maalitetuksi. Mielestämme tarvitsemme enemmän tilaa keskusteluille, joissa hyväksytään myös erilaiset mielipiteet, mutta ne on osattava ilmaista toiset huomioon ottaen ilman, että kukaan tulee loukatuksi.
Kouluvierailuina toteuttavilla Myötätunto-keskusteluilla halutaan vaikuttaa siihen, että koulut olisivat turvallisempia ja yhdenvertaisempia paikkoja keskustella ja niissä olisi tilaa dialogille ja mielipiteen ilmaisulle – toisia kunnioittaen ja kuunnellen.
Kouluvierailuissa hyödynnetään toiminnallisia harjoituksia, joiden kautta nuoret harjoittelevat tunne- ja vuorovaikutustaitoja, oppivat dialogisuutta ja harjoittelevat asettumista toisen asemaan. Lisäksi keskustellaan, kuinka tulee toimia, jos näkee tai kokee halventavaa tai rasistista puhetta.
Turvallisuuden Tukisäätiön tuki on 30 000 euroa, ja se on osa säätiön 70-vuotisjuhlavuotta.