Hyppää sisältöön

Mahis-ryhmissä nuorten osallisuus on tärkeää: ”Ei ennen edes tajuttu, miten paljon osataan”

Ensi vuonna juhlitaan 25 vuotta täyttävää Mahista, joka antaa aikuisille keinoja haavoittuvassa elämäntilanteessa olevien nuorten kohtaamiseen. Mahis-ryhmissä nuori saa puolestaan osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemuksia. Alko on toiminut Mahiksen yrityskumppanina yli 20 vuotta. Nuorten yksinäisyys sekä sen ehkäisy ja vähentäminen ovat kuluvan vuoden yhteistyön teemoja.

Yksinäisyydestä kärsii yhä useampi nuori, ja koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset syvensivät yksinäisyyden kokemuksia entisestään. Tutkimuksien1 mukaan kaikenikäiset nuoret kokevat yksinäisyyttä sekä irrallisuutta itseään ympäröivistä ryhmistä tai yhteisöistä. Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat erityisen vahingollisia nuoressa iässä2, jolloin käsitykset omasta itsestä ja sosiaalisista suhteista vielä muotoutuvat.  

Yksinäisyys on merkittävä nuorten hyvinvointia heikentävä tekijä, ja tämä näkyy myös Mahis-toiminnassa. Sen lisäksi, että yksinäisyys itsessään haavoittaa, se usein nivoutuu yhteen muidenkin haavoittavien tekijöiden kanssa. Mahis-ohjaajat tunnistavat yksinäisyyden liittyvän nuorten elämässä esimerkiksi kiusaamiseen, pitkäaikaissairauteen, mielenterveysongelmiin, sosiaalisten tilanteiden pelkoon, vaikeisiin perhesuhteisiin tai syrjintään.

Yksinäisyys ja syrjäytyminen voivat lisäksi olla syitä nuorten alkoholinkäytön taustalla. Läheisen tai perheenjäsenen alkoholinkäyttö voi synnyttää myös haavoittuvuutta sekä eriarvoisuuden ja eristäytyneisyyden tunteita. Mahis-toiminnan tärkeä tavoite onkin tarjota nuorille ystäviä sekä ryhmään kuulumisen ja yhdenvertaisuuden kokemuksia.  

Mahiksessa on koulutettu 2 700 ohjaajaa ja nuorten ryhmissä on ollut mukana yli 20 000 nuorta. Joustavuus ja Mahiksen muokkautuminen toimijan itsensä, niin nuoren kuin aikuisen, näköiseksi ovat sen vahvuuksia.

Mahis-koulutus tuo keinoja kohdata nuoria

Käytännössä Mahis operoi kahdella tasolla. Nuorten Akatemia kouluttaa aikuisia Mahis-ohjaajiksi sekä tukee Mahis-ryhmien nuorten itsensä suunnittelemaa ja toteuttamaa toimintaa. Ohjaajat ovat pääsääntöisesti työkseen nuorten kanssa vapaa-ajalla tai kouluissa toimivia aikuisia, kuten järjestöjen ohjaajia, kuntien ja seurakuntien nuoriso- ja erityisnuorisotyöntekijöitä, lastensuojelun aikuisia, opettajia ja kuraattoreita.

Mahis-koulutus antaa aikuiselle näkökulmaa ja keinoja haavoittuvassa elämäntilanteessa olevan nuoren kohtaamiseen, toimivan vuorovaikutuksen luomiseen, turvallisen ryhmän tarjoamiseen sekä monenlaisten nuorten osallisuuden mahdollistamiseen. Mahis-kumppani Alkon kanssa olemme luoneet Mahis-ohjaajien käyttöön Fragile-harjoitusoppaan tunne- ja kehotietoisuutta vahvistavista menetelmistä ja toimintakokonaisuuksista, joihin ohjaajat pääsevät perehtymään Fragile-koulutuksissa.  

Mahis-ryhmissä nuori saa osallisuuden kokemuksia ja vertaistukea

Mahis-ohjaajien koulutuksissa saamat valmiudet realisoituvat käytäntöön heidän ohjaamissaan Mahis-ryhmissä, joissa nuori saa osallisuuden ja kuulluksi tulemisen kokemuksia sekä rohkaistuu ideoimaan ja toimimaan omana itsenään ja osana ryhmää. Turvallisen ja läsnä olevan aikuisen tuella haastavampienkin aiheiden puheeksi otto on mahdollista. Verstaistukea tarjoavassa ryhmässä nuori saa ymmärrystä ja tunteen siitä, ettei ole yksin. Tärkeimpinä Mahis-toiminnan aikaansaamina muutoksina nuorten elämään on havaittu itsenäistyminen, itsetunnon kasvu sekä uusien ystävyyssuhteiden syntyminen.3

Mahis-ryhmään voi tulla mukaan sillä tavalla ja tasolla kuin nuorelle itselle on helpointa ja mahdollista. Turvallisessa ryhmässä voi olla oma itsensä ja rohkaistua vuorovaikutukseen ja toimintaan vähitellen. Ryhmissä nuorten osallisuus on tärkeässä roolissa, mutta sen taso voi vaihdella nuorten elämäntilanteen mukaan. Usein lähdetään liikkeelle pienestä ja vähitellen nuoren luottamus itseen vahvistuu, ja sen myötä aktiivisuus kasvaa.

Ei ennen edes tajuttu, miten paljon osataan.

Mahis-ryhmän nuori

Työmme monenlaisten nuorten yksinäisyyden vähentämiseksi ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi jatkuu Mahiksessa edelleen, ja kutsummekin uusia ohjaajia ja organisaatioita mukaan. Mikäli kiinnostuksesi heräsi, tutustu lisää Mahis-netissä.

Lähteet:

  1. Nuorten yksinäisyyteen liittyviä havaintoja on tehty esimerkiksi seuraavissa: Kouluterveyskysely 2021 ja Nuorten hyvä elämä -tutkimushanke.
  2. Lasten ja nuorten yksinäisyys on lisääntynyt jo pitkään – pandemia on heikentänyt tilannetta entisestään. MustRead 13.1.2022.
  3. Nina Lehtonen. 2021. Vapaa-ajan ryhmätoiminnan mahdollisuudet nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin tukemisessa – Ohjaajien näkemyksiä Nuorten Akatemian Mahis-toiminnasta. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Teksti on alun perin julkaistu Alkon #nofilter-blogissa 26.9.2022.

Kirjoittajina ovat Nuorten Akatemian kehittämispäällikkö Saara Kallio-Kokko ja projektikoordinaattori Liisa Tatti, jotka yhdessä luotsaavat pitkäikäistä Mahis-hanketta.