Toukokuun kuukauden kouluvierailijamme on Tuuli Paadar. Tuuli aloitti Nuorten Akatemian Dihtosis-hankkeen kouluvierailijana syksyllä 2021. Hän on ohjannut saamelaiskulttuuria käsitteleviä vierailuja pääosin etätoteutuksella niin peruskoulun puolella kuin lukioissa. Tutustutaanpa tarkemmin Tuuliin!
Kuinka päädyit Nuorten Akatemian kouluvierailijaksi?
Opiskelen tällä hetkellä Oulun yliopistossa inarinsaamea pääaineena sekä saamelaista kulttuuria sivuaineena. Viime syksynä meille esiteltiin luennolla Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston toimintaa ja sitä kautta minulle vinkattiin Dihtosis-hanke, johon etsittiin kouluvierailijaksi saamelaisnuorta. Työpaikkailmoituksen perusteella tehtävä vaikutti todella mielenkiintoiselta ja minulle sopivalta, joten laitoin heti hakemusta menemään ja onnekseni pääsin tähän mukaan.
Mikä on ollut mukavaa kouluvierailijana toimimisessa?
Minusta on ollut ihanaa olla kertomassa saamelaisista ja saamelaiskulttuurista, sillä se on minulle sydämen asia. Olen ylpeä juuristani, joten mielelläni keskustelen aiheesta. Onkin ollut erittäin antoisaa kuulla lasten ja nuorten ajatuksia saamelaisuuteen liittyen ja opettajatkin ovat olleet todella kiinnostuneita aiheesta.
Mikä on ollut mieleenpainuvin keskustelu tai tilanne kouluvierailulla?
Yksi opettaja kysyi minulta vierailun päätteeksi, että mitä minä olen ajatellut tehdä työkseni, kun valmistun yliopistosta. Mietin hetken ja vastasin, että aion tehdä jotain työtä saamelaiskulttuurin parissa. Kerroin, että ihan sama mitä kulttuurin eteen teen, niin sillä on suuri merkitys, niin minulle itselleni kuin koko kulttuurille. Hän kehui vastaustani kauniiksi, niin se jäi kyllä mieleen.
Mikä on ollut parasta etävierailuissa?
Parasta on, kun oppilaat ja opettajat rohkeasti kyselevät saamelaisuudesta, vaikkakin olen tietokoneen ruudun toisella puolen. Olen pyrkinyt pitämään matalan kynnyksen kysymysten esittämiselle ja sanonutkin vierailuilla, että minulta saa kysyä mitä tahansa. Onkin ollut ilo huomata, miten paljon sekä nuoria että aikuisia aihe kiinnostaa.
Miksi opettajan kannattaisi tilata etäkouluvierailu?
Pyrin aina huomioimaan oppilaiden iän ja heidän taustatietonsa saamelaisuuteen liittyen, jotta kaikilla olisi vierailun aikana mukava ja helppo olla. Lisäksi minusta on ollut kiva teettää erilaisia tehtäviä, jossa nuoret pääsevät eri tavoin vierailussa osallistumaan. Pyrin ottamaan huomioon opettajan toiveita sisältöön liittyen ja suunnittelenkin aiheet aina sen mukaan.
Mitä olet oppinut vierailijana toimiessasi?
Paljon esiintymistaitoja! Jännitin alkuun aivan hirveästi ensimmäisiä vierailujani. Pelkäsin, että unohdan kaiken, enkä saa sanoja suustani. Yllätyin, miten jo muutaman vierailun jälkeen kaikki alkoi sujumaan todella hyvin, enkä jännittänyt enää samalla tavalla. Olen tavallaan todistanut vanhan kliseen todeksi: harjoitus tekee mestarin.
Minkälainen merkitys mielestäsi hankkeella on ollut nuorille?
Todella suuri! Ensinnäkin on todella tärkeää, että kouluissa nuoret ovat oppineet jotain uutta saamelaisista ja saamelaiskulttuurista. Ja lisäksi he ovat päässeet oppimaan siitä itse saamelaisnuorilta. Ja toisekseen se, miten suuri merkitys hankkeella on ollut saamelaisnuorille. Niin hankkeessa työskennelleet, kuin muutkin hankkeen vaikutuspiirissä olleet ovat varmasti ylpeitä siitä, että tällainen hanke on ollut olemassa.
Mitä teet vapaa-aikana?
Ehkä aika kulunut vastaus, mutta tykkään aina oppia jotain uutta. Viime talvena opettelin kutomaan ja olenkin tehnyt muutamia sukkia, pipoja ja lapasia. Tällä hetkellä minua kiinnostaa sukututkimus sekä vanhat henkilötarinat. Ja tietenkin opiskelujen parissa vietän tällä hetkellä paljon aikaa. Tykkään myös urheilla, ulkoilla ja viettää aikaa perheen ja ystävieni kanssa.
Mitä teet ”isona”?
Vastasinkin osittain jo tähän ylempänä, mutta ehdottomasti jotain saamelaiskulttuurin parissa. Minulle on tärkeää, että pidän siitä mitä teen. Olen vasta viime vuosina alkanut tutustumaan enemmän saamelaiskulttuuriin ja saamelaisuuteen, joten sen parissa aion kyllä jatkaa. Ja haluan kyllä tehdä jotain, millä on positiivinen vaikutus muihin ja millä on merkitystä.