Budapestissä jaettiin kokemuksia ja käytänteitä sekä tutustuttiin Unkarin nuorisotyöhön.
Inclusion is On -hankkeen kevään koulutus- ja hanketapaaminen suuntautui huhtikuiseen Budapestiin. Vierailulla jaoimme yhteistyökumppaneittemme kanssa kokemuksia erityisesti aktiivisesta kansalaisuudesta ja osallisuudesta sekä pääsimme tutustumaan nuorisotyöhön Unkarissa. Lisäksi valmistauduimme syksyllä Tšekeissä järjestettävään innovointileiriin.
Matkan tapahtumapaikkoina toimivat European Youth Centre sekä unkarilaisen kumppanimme Federation of Children’s and Youth Municipal Councilin eli Gyiötin oma toimisto. Päivät Unkarissa olivat täynnä erilaisia aktiviteetteja: pienryhmäkeskusteluja eri maiden ja organisaatioiden kesken, vierailijoita sekä oman toiminnan kehittämiskohteiden tunnistamista ja reflektointia.
Pääsimme esimerkiksi tutustumaan unkarilaisen Élményakadémian toimintaan. Élményakadémia työskentelee haavoittuvassa elämäntilanteessa olevien nuorten parissa ja kuulimme erityisesti heidän romaninuorille suunnatusta toiminnastaan.
Unkarissa keskusteluissamme nousivat aiheina erityisesti jatkuva oman toiminnan tarkastelu ja tarve kehittyä sekä se, kuinka tärkeää on toiminnassaan mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle, vaikka tuttuun vanhaan jääminen olisikin helpompaa. Maailma on jatkuvassa muutoksessa ja nuorten tarpeet muuttuvat. Organisaatioiden täytyy pystyä vastaamaan tähän tarpeeseen.
Unkarin laki ei tunnista nuorisotyötä
Tapaamisemme päävetovastuussa toimi unkarilainen kumppanimme Gyiöt, jonka toimintaan kuuluu kansallisen ja kansainvälisen nuorisotyön kehittäminen, nuorisotyön tunnettavuuden lisääminen sekä nuorten osallisuuden edistäminen.
Organisaatiossa toimii moniammatillinen kahdeksan henkilön työtiimi, joka omilla aktiviteeteillaan ja projektien myötä edistävät organisaation omia tavoitteita sekä samalla koko Unkarin nuorisoalaa. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa dialogin parantamista päättäjien ja nuorten välillä sekä nuorten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämistä omien asuinpaikkojen asioihin.
Kansallisesti nuorisotyön lisääminen ja sen tunnettavuuden parantaminen on merkittävää, sillä Unkarissa nuorisotyö on hyvin Budapest-keskeistä ja panostus pääkaupungin ulkopuolella vähäistä. Unkarissa on tällä hetkellä käytössä nuorisostrategia (2009–2024), joka toimii suunnannäyttäjänä päättäjille nuorten elinolojen parantamiseen sekä muun toiminnan kehittämiseen.
Nuorisotyötä ei kuitenkaan ole kirjattu lakiin eikä nuorten ikää määritellä myöskään laissa toisin kuin esimerkiksi Suomessa. Nuorisolain tarve on kuitenkin tunnistettu jo useiden vuosien ajan Unkarissa. Nyt maassa käydäänkin keskustelua siitä, onko laille, joka sanelee vastuita palveluiden tuottamisesta, tarvetta Unkarin nuorisopolitiikassa.
Syksyllä kehitetään konkreettisia työkaluja Tšekeissä
Inclusion is On -hanke on nyt edennyt hieman yli puolivälin. Saadut opit ja oivallukset muotoillaan pian hyviksi käytännöiksi ja konkreettisiksi työkaluiksi, joiden pohjalta tuotetaan opas, koulutusmalli sekä podcast-sarja.
Jotta työkalujen kehittämisprosessi saadaan vietyä päätökseen, syksyllä pidetään Tšekeissä innovointileiri, jota ennakoiden kroatialainen kumppanimme Croatian Office for Creativity and Innovation eli HUKI tutustutti meitä jo Unkarissa muotoiluajattelun ensiaskeliin. Tšekkiläinen yhteistyökumppanimme Radio R puolestaan järjesti podcast-työpajan, jossa perehdyimme siihen, mitä resursseja oman podcastin teko vaatii.
Hanke huipentuu lopulta nuorisotyöntekijöille suunnattuun webinaarisarjaan ja kumppanimaissa järjestettäviin lopputapahtumiin keväällä 2024.
Kirjoittaja Annika Mäkilä toimi
Nuorten Akatemian korkeakouluharjoittelijana
keväällä 2023
IncOn on Erasmus+ -rahoitteinen kansainvälinen hanke, joka pureutuu nuorten vapaa-ajan toiminnan saavutettavuuteen. Hankkeen tavoitteena on kumppaniorganisaatioiden kanssa jakaa jo ennestään toimivia sekä innovoida uusia saavutettavuutta edistäviä käytäntöjä yhdessä paikallisten vapaa-ajan toiminnan tarjoajien kanssa. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) kantaa. Euroopan unioni ja EACEA eivät ole vastuussa niistä.