Hyppää sisältöön

Ennätyksellisiä lukuja ja uusia suuntia

Nuorten Akatemia tavoitti vuoden 2022 aikana ennätysmäärän niin nuoria kuin aikuisiakin: lähes 100 000 nuorta ja lähes 7 000 aikuista. Lisäksi olemme päässeet toteuttamaan laajoja nuorten kuulemisia, ja nuoret ovat aidosti päässeet vaikuttamaan heitä koskeviin asioihin. Nuorten Akatemian kevätkokouksen aikaan on hyvä ottaa katsaus edellisvuoteen ja siihen, missä onnistuimme ja mitä haasteita on edessä.

Järjestimme vuonna 2022 yli 5 000 tilaisuutta, mikä tarkoittaa karkeasti 23 tilaisuutta jokaisena arkipäivänä vuoden aikana. Kasvu johtunee pandemian päättymisestä ja sen aikana koulumaailmassa opittujen menetelmien hyödyntämisestä. Suurin osa kasvusta selittyy järjestämistämme Pelipäivistä jolloin tavoitamme laajalti nuoria sekä aikuisia, mutta myös isoista ja merkittävistä nuorten kuulemisista.

Toimintamme laatu on pysynyt palautteiden pohjalta tasaisena. Nuoret ovat entistä enemmän valmiita suosittelemaan tilaisuuksiamme myös muille. Näihin lukuihin ei kuitenkaan auta tuudittautua: toimintaamme osallistuvat aikuiset kaipaavat meiltä luonnollisesti uusia näkökulmia sekä tekemisen tapoja ja tämä tulee haastamaan omaa kehitystyötämme. 

Olemme päässeet edellisvuonna tekemään entistä vaikuttavampaa ja näkyvämpää työtä. Tästä esimerkkinä ovat sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman sosiaaliturvauudistuksen nuorten kuuleminen sekä valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman (VANUPO) nuorten kuuleminen. Lisäksi olemme tukemassa hyvinvointialueita heidän toimiessaan yhteistyössä nuorten kanssa. Näillä toimilla on aidosti vaikutusta tulevaisuudessa nuorten elämään. 

Ministeriöissä, hyvinvointialueilla ja kunnissa ollaan hyvin kiinnostuneita nuorista ja nuorten ottamisesta mukaan toimintaan.

Heikki Vuojakoski, toimitusjohtaja

Näyttääkin sille, että yhdeksi Nuorten Akatemian rooliksi on muodostumassa entistä enemmän ministeriöiden tukeminen työssään. Nuorten Akatemiasta on tullut ratkaisu julkishallinnolle, kun halutaan yhteiskehittää nuorten kanssa tai kuulla nuoria. Ministeriöissä, hyvinvointialueilla ja kunnissa ollaan hyvin kiinnostuneita nuorista ja nuorten ottamisesta mukaan toimintaan. Oletettavasti – ja varsin toivottavasti – tämä trendi jatkuu myös edelleen! 

Tulevaisuudessa tulee pohdittavaksi, miten pystymme vastaamaan kohderyhmiemme ja asiakkaidemme haasteisiin: pystymmekö tarjoamaan ratkaisuja, jotka ovat uskottavia ja vaikuttavat nuorten elämään? Rahoitusta puolestaan haastaa julkisen rahoituksen säästötarpeet. Nuorten Akatemia onkin satsannut kansainvälisen rahoituksen sekä yritysrahoituksen saamiseen. Näiden panostusten tulokset tiedetään vuoden 2023 aikana. Projektiorganisaatio elää projekteista ja projektirahoituksesta. 

Nuorten Akatemian tärkein voimavara on kuitenkin osaava ja innostunut henkilöstö. Ilman tätä porukkaa olisi vaikea hehkuttaa nyt syntyneitä tuloksia. Asiantuntijuutemme näkyy saavutetuissa erinomaisissa vaikuttavuustuloksissa.  

Nuorten Akatemian toimintaympäristö on muutoksessa ja on aika taas tehdä valintoja siitä, miten menestytään tulevaisuudessa. Nuorten Akatemian hallitus onkin käynnistänyt strategiaprosessin, jonka tulokset valmistuvat vuoden 2023 loppuun mennessä. 

Yksi on kuitenkin selvää; otamme jatkossakin nuoret mukaan!

Hymyilevä Heikki Vuojakoski


Kirjoittaja on Nuorten Akatemian toimitusjohtaja

Heikki Vuojakoski
heikki.vuojakoski@nuortenakatemia.fi
p. 040 041 3833