Hyppää sisältöön

Climentineksen kartoituksessa tarkastellaan nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastoasioihin Euroopassa

Nuorten halu vaikuttaa ilmastopäätöksentekoon kasvaa ympäri Eurooppaa, mutta pysähtyy usein tiedonpuutteen tai rajallisten vaikutusmahdollisuuksien vuoksi.

Kansainvälisen Climentines-hankkeen yhteydessä julkaistu kartoitus tarkastelee nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa ilmastopäätöksentekoon Euroopan unionissa sekä hankkeen partnerimaissa Kreikassa, Ranskassa, Itävallassa, Puolassa, Suomessa ja Italiassa.

Tavoitteena on tarjota nuorisotyöntekijöille ja nuorille vaikuttajille tietoa ja työkaluja, joiden avulla vahvistaa nuorten osallistumismahdollisuuksia.

Kartoituksessa tarkasteltiin muun muassa kahta EU-tason käytäntöä sekä kahta jokaisesta partnerimaasta valittua käytäntöä, jotka tukevat nuorten ilmastovaikuttamista ja -projekteja, tarjoavat taloudellista tukea ilmastovaikuttamiseen ja/tai toimivat linkkinä nuorten ja päättäjien välillä.

Voit tutustua hyviin käytäntöihin tarkemmin englanninkielisestä kartoituksesta tai alla olevien linkkien kautta (linkit johtavat eri kielisille sivustoille).

Kartoituksen esimerkkien pohjalta määriteltiin lisäksi muun muassa kolme nuorten ilmastovaikuttamista hankaloittavaa haastetta sekä kolme sitä edistävää ratkaisua.

Haasteet:

  • vähäinen rahoitus nuorten vaikuttamistyölle ja projekteille
  • riittämätön poliittinen/lainsäädännöllinen tuki
  • osallistumismahdollisuuksia rajoittavat byrokraattiset rakenteet.

Edistävät ratkaisut:

  • mentorointi- ja tukiverkostojen luominen
  • resurssien saatavuuden varmistaminen (rahoitus, tekniikka, infrastruktuuri)
  • nuorten panoksen tunnistaminen ja arvostaminen.

Suomessa vahva kansalaisyhteiskunta ja monipuoliset yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuudet tukevat nuorten osallistumista päätöksentekoon. Kehityskohteina Suomessa nousee esiin erityisesti haavoittuvammassa asemassa olevien ryhmien mukaan ottaminen sekä alueellisten erojen tasaaminen.

Työkalujen ja osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen sekä nuorten kuuleminen ilmastopäätöksenteossa on erityisen tärkeää ilmastonmuutoksen vaikutusten näkyessä erityisesti nuorten elämässä tulevina vuosikymmeninä.

Tutustu englanninkieliseen kartoitukseen:

Climentines: Empowered Youth for Climate Action – Scoping Study

Climentines-hankkeessa vahvistetaan nuorten tietotaitoa ja kehitetään työkaluja, jotka lisäävät nuorten mahdollisuuksia osallistua ilmastopäätöksentekoon.

Lue lisää Climentines-hankkeesta sen englanninkielisiltä nettisivuilta.

Euroopan unionin rahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) kantaa. Euroopan unioni ja EACEA eivät ole vastuussa niistä.