Hyppää sisältöön

Nuorten Akatemia etsii korkeakouluharjoittelijoita keväälle 2023

Haku auki 6.1. asti 

Kiinnostavatko monipuoliset tehtävät nuorten osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden parissa? Hyvä, sillä haemme kevääksi kolmea korkeakouluharjoittelijaa monipuolisiin järjestöalan työtehtäviin.  

Meillä Nuorten Akatemialla sinua odottaa lämmin ja innostava työyhteisö sekä kiinnostavat työtehtävät. Tuemme sinua harjoittelussasi ja pääset tekemään töitä nuorten osallistamista edistävien hankkeiden parissa sekä kehittämään taitojasi järjestökentällä. 

Harjoittelijoina meillä on useimmiten ollut kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden sekä sosiaali- ja järjestöalan opiskelijoita. Suhtaudumme kuitenkin kaikkiin aloihin uteliaisuudella: työtehtäviä löytyy myös esimerkiksi viestinnästä ja kansainvälisestä yhteistyöstä kiinnostuneille. 

Mitä meillä pääsee tekemään?

Työtehtäviisi kuuluvat tiiviisti erilaisten koulutusten ja työpajojen käytännön järjestelyissä auttaminen, koordinointi, sisällöntuotanto, hankesuunnitteluun osallistuminen sekä viestintä ja markkinointi. Projektipäälliköiden ja -koordinaattorien kanssa pääset myös suunnittelemaan ja toteuttamaan fasilitointia sekä koulutusten sisältöjä. Työtehtävät vaihtelevat hankkeittain ja työtehtäviä voidaan mukauttaa myös harjoittelijan omien toiveiden mukaan.  

Toivomme, että sinulla on:  

  • intoa ja valmiutta tehdä laaja-alaisesti erilaisia työtehtäviä sekä halu oppia uutta,  
  • luovuutta ja ideointitaitoja,  
  • oma-aloitteisuutta,  
  • koordinointitaitoja ja huolellisuutta,  
  • valmiutta kirjalliseen ja suulliseen ilmaisuun 
  • kiinnostusta nuorisotyötä sekä koulu- ja järjestömaailmaa kohtaan.   

Kuulostaako sinulle sopivalta harjoittelupaikalta? Mahtavaa!

Toimistomme sijaitsee Helsingin Kalliossa. Työtehtävät saattavat sisältää kotimaassa matkustamista, mikäli olosuhteet sen sallivat. Työskentelemme paljon myös etäyhteyksin, mutta toivomme, että varsinkin harjoittelujakson alussa pystyt työskentelemään toimistoltamme käsin. 

Harjoitteluaika ja -palkka

Harjoittelujaksot alkavat helmikuussa 2023 ja kestävät noin kolme kuukautta. Harjoittelu on palkallinen (1300 € / kk harjoittelijatuella tai 700 € / kk ilman harjoittelijatukea).  Harjoittelutuen mahdollisuutta voit tiedustella omasta korkeakoulustasi.

Miten harjoittelupaikkaa haetaan?

Harjoittelijahakumme noudattaa anonyymin rekrytoinnin periaatteita. Emme siis ennen haastatteluvalintojen tekemistä näe hakijan nimeä tai henkilötietoja tai lue hakijan cv:tä. 

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi viimeistään 6.1.2023 täyttämällä tämä lomake.

Etenemme hakuajan päätyttyä nopeasti ja haastattelut pidetään etäyhteyksin Teamsin välityksellä ma-ti 23.-24.1.2023. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä hakuajan päätyttyä. 

Toivomme korkeakouluharjoitteluun eri ikäisiä ja eri sukupuolisia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. 

Käy tutustumassa toimintaamme ja hankkeisiimmesivuillamme. Tämän syksyn ja viime kevään harjoittelijoiden tuottamia kirjoituksia puolestaan löydät blogistamme.  

Harjoitteluun, hakulomakkeeseen tai haun käytäntöihin liittyvät kysymykset voit laittaa sähköpostitse osoitteeseen erika.leino@nuortenakatemia.fi.